Kokeita.

Tänään napsahti kotiin kirje. Tai kirjeet. Sekä minulle että miehelle. 

"Ohessa aika laboratorioon, verikokeita varten. Verikokeista selvitetään sinun kromosomistosi. Koe otetaan, koska vaimollasi on ollut toistuvia keskenmenoja."

"Ohessa aika laboratorioon, verikokeita varten. Verikokeilla pyrimme selvittämään, löytyykö syytä toistuville keskenmenoille."

On se muuten saatanan hienoa kuulua siihen 0,4-1% ryhmään jotka on tuomittuja kantamaan tätä TOISTUVA KESKENMENO-leimaa.

http://www.terveyskirjasto.fi/terveyskirjasto/tk.koti?p_artikkeli=dlk00176

Vieläkään se romahdus ei ole tullut. Töissä on välillä hetkiä kun tuntuu ettei happi kulje kun niin ahdistaa. Voi hevonvitunperkele.

Voihan perkele

Perjantaina jouduin sairaalaan kun kunto meni niin heikoks, hemoglobiini heilahti alas n.50 yksikköä. Verta tuli ovista ja ikkunoista. Lauantaina ruinasin itselleni että pääsisin vihdoinkin kaavintaan, ohjelmassa oli niin paljon leikkauksia että oisin joutunut olemaan ravinnotta mahdollisesti sunnuntai-iltaan. Ei kiitos.

Eilen pitkällisen väännön ja miehen lupauksen että on kanssani koko ajan pääsin kotiin. Maanantaina osastolle ja sitten tehdään hysteroskopia ja kaavinta. En osaa enää yhtään pelätä nukutusta tai sitä miten tämä vaikuttaa tulevaisuuteen tai vaurioituuko kohtu pahastikkin (tästä lääkäri varoitti kun vuotoa on ollut niin kauan). Kunhan tämä vuoto loppuis ja tulis suht normaali olo vihdoinkin takaisin. 

Eihän tämä keho ikinä toimi niinkuin pitäisi. Maanantaina ultrassa oli kohdunkaula auki ja tavaraa tulossa ulos. Nyt se on takaisin täysin kiinni ja mömmöä sisällä useita senttejä ja könttejä. 

Nyt on paukut loppu. Jos kohtu ei pahasti vaurioidu ja jää vielä mahdollisuuksia saada lapsia ei sen aika ole nyt. Ei edes lähiaikoina. Sen verran kova rääkki tämänkertainen oli että tahdon pitää mahdollisesti jopa vuosien tauon. Lääkäritkin sanoivat että on hyvä ajatus antaa kehon palautua pitkäänkin... Onneksi ikä ei kuulemma ihan vielä vastaan tule.

Saa pitää sormet ja varpaat pystyssä että huomenna tähän paskaan tulisi vihdoinkin jonkinlainen (ja mieluiten hyvä) päätös.

Tyhjä

Olo on ihan täysin tyhjä ja turta. Tänään kävin polilla valittamassa vatsakipuja ja ihmettelemässä sitä kun vuotoa ei perjantaisen jälkeen ole tullut lainkaan. No eihän sieltä tietenkään kaikki voinut tulla spontaanisti pois, vaan huomenna vedän neljä Cytotecia. Perjantaihan oli ihan katastrofaalinen. Tulin töistä kotiin ja aloin vuotaa verta. Ensin vähän, ajattelin että kyllä se siitä rauhoittuu. Nousin sohvalta ylös vessaan ja sitten sitä mentiin. Verta oli ihan joka paikassa. Mies soitti ambulanssin ja hirveää kyytiä sairaalaan.

En suostunut jäämään osastolle. Mitä hyötyä siitä olisi ollut? Mies yksin kotona ja minä siellä pallovatsojen keskellä. Ei kiitos.

Eivät julkisella suostu selvittämään miksi näin käy aina. Soitin omalle klinikalle. Jälkitarkastus ja jatkon suunnittelu ennen juhannusta. Tosin jatkot taitaa olla aika selvät. Mies ei suostu lähtemään tähän enää. Ei halua menettää joku kaunis kerta myös minua. Välillä tuntuu että se olisi parempi niin. Saisi edes mahdollisuuden olla isä jonkun toisen kanssa. Minä teen vain viallisia alkioita. Jotka aina viedään pois.

Palataanhan asiaan!

No niin. Eli nyt olisi tarkoitus lähteä testaamaan inseminaatiota viimeistä kertaa. Voihan hitto. Jännittää ihan älyttömästi jo valmiiksi. Olisin oikeastaan halunnut lykätä tämän inseminaation niin että se olisi tehty juuri ennen juhannusta ja klinikan kesätaukoa, mutta aloitan itse uudessa työssä toukokuussa ja alkuun minulla ei ole mahdollista saada sieltä vapaata ns. sisääntekemällä ja en haluaisi näistä hoidoistakaan siellä kertoa mitään ja toimitella lääkärintodistuksia poissaoloista.

Alkuvuosi on ollut tosi raskas. Eräs rakas ihminen lähipiirissäni nukkui pois, enkä jotenkin "ehtinyt" käsitellä asiaa kun olin tukena suuntaan jos toiseen ja yritin auttaa muita. Totaalinen romahdus tuli vasta hautajaisissa ,ja nyt olen kaivannut tätä ihmistä ihan kamalasti. Meillä oli vielä niin paljon suunnitelmia joita olisimme halunneet yhdessä toteuttaa, mutta emme koskaan ehtineetkään. 

Inseminaatio on siis tarkoitus suorittaa yksityisellä puolella ja samalla pyydän varmaan sieltä kaikki meidän hoitopaperit ja tutkimustulokset että voin toimittaa ne julkiselle puolelle jos tämä inseminaatio ei onnistu. Lupasivat harkita josko pääsisimme IVF:iin sitten ihan julkisella.

Ongelmia on oman terveydenkin kanssa ollut tosi paljon. Laihduin alkuvuodesta n.10kg ja sitten aloinkin sairastella, milloin oli keuhkoputkentulehdusta ja milloin mitäkin lenssua. Alkuvuodesta myös hiukset alkoi tipahdella päästä ja karvanlähtö on jatkunut aktiivisena vieläkin. Yritän olla stressaamatta asiaa, kampaajakin sanoi kuitenkin että uusia hiuksiakin siellä on päähän kasvamassa. Mutta onhan se hiustenlähtö aika iso asia näin naisena. Ehkä se rauhoittuu jossain vaiheessa? Tai sitten mennään peruukkiostoksille. Kaipa tuota maailmassa on isompiakin murheita.

Vuotoa odotellaan alkuviikosta ja siitä se sitten lähtee. Menopuria nahkaan ja folliultraan!

Tyhjennys

Jotain hyvää tässä kropassa vissiin on. Kävin eilen kuulemassa uusintaultrassa sen minkä jo tiesinkin, tyhjää täynnä ja pimeetä puolillaan. Mifegyne huuleen polilla ja Cytotecit laukkuun odottamaan sunnuntaita. Ehdinkin olla kotona muutaman tunnin kunnes ajattelin, että saattaa olla että nyt mua ehkä vähän sattuu mahaan... Ja sieltähän sitä alko tulla. Soittelin naistentaudeille, ja sanovat että varmuuden vuoks ottaa huomenna vielä Cytotecit alakautta jos tulee vaan tuhrua ja suun kautta jos vuotaa enemmänkin. 

Pärjäilin eilisen ihan hyvin kauratyynyn avulla, yöllä harkitsin hetken että oisin Panacodia ottanut mutta kipu helpotti jo ennen keittiöön ehtimistä. 

En tiedä oonko jotenkin tunnevammanen vai muuten vaan sekasin, mutta mä vaan odotan että tää olisi jo ohi. Ei tee oikeastaan edes pahaa, ei itketä. Vituttaa lievästi. Ehkä tässä viikon aikana ehti itkut itkeä ja surut surra, mun mielestä vuoden takaseen verrattuna tämä kerta on jotenkin helpompi. Kun siellä tosiaan ei ollut mitään, edes pienen pientä ihmisen alkua.

Kävin eilen polilta lähtiessä labrassa antamassa näytteen, oli ehkä maailman ihanin pieni poika istumassa isänsä kanssa odotusaulassa. Mua kun kutsuttiin nimeltä ja nousin ylös, poika vakavana tokas " Oo varovainen ja älä itke!" :)

Omalta klinikalta soittavat maanantaina kun keskustelevat lääkärin kanssa että millon meen jälkitarkastukseen sinne. Jos sitä lähtis nauttimaan auringosta parvekkeelle. Pidemmälle ei uskalla, jos alkaa vuotaa enemmänkin...

Kiitos

Kiitos kaikille ihanista kommenteista, palaan asiaan kunhan tähän tulisi jokin päätös koko hommaan ja jaksaminen riittäisi muuhunkin kuin työntekoon, syömiseen ja nukkumiseen.

Paska viikonloppu

Tänä aamuna tilanne taisi vihdoin iskeä tajuntaan. Heräsin kuudelta ja en voinut olla mitenkään päin, oli pakko nousta ylös kun tuntui että muuten tukehdun. Ajatukset risteili siellä ja täällä. Mietin että vaikka jatkaisimmekin hoitoja ja onnistuisimme heti ensimmäisellä yrittämällä, ei meillä silti olisi vielä vuoden päästäkään vauvaa. 

Mutta mehän ei jatketa. 

Järki sanoo että koska tämä kerta ei ilmeisesti ollut samanlainen kuin edellinen (silloin keskeytynyt keskenmeno, nyt tuulimuna), niin mahdollisuudet vielä onnistuneeseen raskauteen ovat ihan hyvät. Mutta kuka helvetti sitä jaksaa taas vuositolkulla veivata ja pettyä? Uuden raskauden alulle saamisessa meni nyt se 10kk, joten en vaan jaksa pettyä taas miljoonaa kertaa, mahdollisesti raskautua uudelleen ja pettyä taas.

Huomenna töihin. Ei riittäisi voimat siihenkään, mutta on pakko. Joka ikinen sentti ja euro tarvitaan. Olen ollut tuolla paikassa vasta alle kuukauden, joten palkkaa sairaslomapäiviltä en saa. Enää viisi yötä, ultra, lääkkeet ja tyhjennys. Helpottaakohan se sitten? Sen jälkeenkö voin hengittää taas helpommin? Ja milloin helvetissä tämä itsensä ja oman kehon syyttäminen loppuu?

Ehkä mä jaksan. Tai sitten katkean kahtia kuin laho puu. Aika näyttää.

Eipäs kun...

... tuulimuna.

Sikiöpussi ja istukka löytyy, sikiövarjoa ei. Viikko kärvistelyä ja uusi ultra. Sitten tyhjennetään jos/kun (ja ilmeisesti tuo kun on lähempänä todellisuutta tässä tapauksessa) mitään ei vieläkään näy. 

Kyllä vaan jollain on helvetin kieroutunut huumorintaju. Lääkäri kertoi miten positiivisia asioitahan tässä nyt on. Olet raskautunut ja nuori vielä. Ei paljoa lohduttanut.