sunnuntai 29. toukokuuta 2011

Lätinää

En oikein edes tiedä mistä alottaa ja kirjottaa. Ja silti päässä on miljoonia ajatuksia ja hajatuksia.

Oon miettiny monesti nyt lähiaikoina sitä, että mä en osaa kuvitella meille vauvaa. Tuo kuullosti ehkä vähän väärältä, en tarkota ettenkö osais kuvitella meitä isänä ja äitinä vaan sitä että en sillä tavalla "sieluni silmin" nää sitä tilannetta. En usko kuitenkaan että se tarkottaisi mitään. Pahaa ainakaan.

Oon ollut viime päivät ihan kauhean rauhallinen, en oo epätoivonen. Sellanen reilu vuosi sitten koettu ylitse vyöryvä suru-osio on puuttunu tästä raskaudesta ja keskeytyksestä kokonaan. Sen yhden ainoan illan kun saatiin tietää että erittäin todennäköisesti kyseessä on tuulimunaraskaus istuin, itkin, raivosin ja kirosin kaikki alimpaan helvettiin. Mä en oikeasti tiedä mistä tollanen rauha on tullut. Tietysti mietin kaikkea mahdollista maan ja taivaan väliltä ja jännitän jälkitarkastusta, mutta silti olo on ihmeen hyvä. 

Töissä tunnelma on jotenkin nihkeä, luulisin että eräs työtoverini odottaa neljättä lastaan ja on siksi käyttäytynyt minua kohtaan tosi oudosti viimeiset viikot. Kun töissä varmaan jokainen tietää tämän meidän tilanteen. En tiedä silti miksi tuo työtoveri olisi niin hönö että välttelisi minua vain tuosta syystä, sillä tuleehan raskaus joka tapauksessa minunkin tietooni jossain vaiheessa.... Tiedäppä häntä. Olkoon omissa oloissaan, enpä tuolla työpaikalla muutenkaan niin hirveästi kenekään kanssa kaveeraa.

Toinen jännitysmomentti ensi viikossa on se että meille tulee vieraita. Vauvavieraita. Ihan pienen pieni vauva ja vähän isompi taapero. Toisaalta on ihanaa nähdä vanhoja ystäviä ja heidän jälkikasvuaan, mutta myönnän että toisaalta kun ajattelen asiaa alkaa hieman rintaa puristaa.

Vauvavieraista puheen ollen, puhuttiin juuri miehen kanssa siitä että entäs jos se vauva itkee ja huutaa ihan koko ajan samalla tavalla kuin meidän naapurin vauva.... Katsottiin toisiamme ja revettiin nauruun. Molemmilla oli nimittäin sama ajatus päällimmäisenä. Miehen sanoin "kyllähän se nyt vituttas". Meillä on vissiin jotenkin kieroutunut huumorintaju kun naureskellaan tollaselle mehalutaanlapsienemmänkunmitäänmuutamailmassamuttakyllätoistenvauvojenjalapsienjatkuvahuutovituttaa-läpälle.

Päättömän vuodatuksen loppuun vielä tunnustus. Tuli työviikko päätettyä lähibaariin ,enkä muuten varmaan muistanut että edellisestä tuopista on kulunut jo hyvä tovi eikä sitä kannattaisi ihan kaksin käsin ottaa. Seuraavan päivän tukkakipu ja pöntön halailu kyllä muistutti taas siitä että ehkä tuo kuppilassa juokseminen ei oo enää mun juttu. Oli ehkä joskus vuosia sitten, sillon sitä vielä jaksoi. Nyt menee vähintään koko viikonloppu yhdestä illasta toipuessa.

Toivottavasti kesä tuo tullessaan mukavia asioita ja hyviä uutisia. Toivossa on hyvä elää....

torstai 26. toukokuuta 2011

Katki poikki väsymyksestä, siks ei tännekkään oo jaksanu taas mitään kirjotella.
Töissä käynti kyl vie kaikki voimat, onneks ei oo enää kun pari päivää ja sit olis viikonloppu vapaata.

Jälkivuoto vaan jatkuu ja äkkinäisiä liikkeitä pitää vältellä (tosin muistan tän aina vasta kun pomppaan ylös tuolilta tms.), koska sillon vihloo ja repii niin että joutuu taittumaan kaksin kerroin.  Reilu pari viikkoa vielä ja sitten olis jälkitarkastus.

Eipä kai tässä muuta kun...

keskiviikko 18. toukokuuta 2011

Ohi?

Ei menny taaskaan niin kun piti. Eritevarotus!!!!

Olin sairaslomalla ma-ke ja mies kanssa, kun sen piti olla mulle seurana kotona kun maanantaina lyötiin taas Cytotecia 4kpl ja ooteltiin josko se istukan pala sieltä tulis. No ei tullu. Helvetin kipeetä vaan teki. Sain nukuttua muutaman tunnin ma-ti yönä  ja eipä tuota tiistaina aamusta mitään tapahtunu. Komensin sitten miehen kauppaan, ja itse lähdin vessaan (siis ihan normitarpeille olevinaan) ja sitten alkokin tapahtua.

Verta alko tulla lorisemalla pönttöön, sitten taas alko supistamaan. Mietin että saisinko jotenkin haettua puhelimen ja soitettua miehelle että tulee takasin. Sit tuntu että tulee jotain isompaa ulos, ja niin tulikin. Ja taas verta. Verta ja verta. Helvetisti verta. Siihenpä se muistikuva katkee. Mies oli tullu kotiin ja mä olin pötköttäny vessassa taju kankaalla. Onneks ei kolahtanu nuppi mihinkään eikä muutakaan vauriota tullu. Ukko oli jo soittamassa ambulanssia, mä en antanu. Oon just niitä tyyppejä että sairaalaan mennään vaan pää kainalossa...

Tänä aamuna sitten taas polille näytille. Ja kyllä. Sieltä on tullu kaikki pihalle. Tai no joku 6mm köntsä ehkä on vielä tai sit se on vaan limakalvoa, mutta tulossa kuitenkin jo pois sieltä. Hcg-arvo oli vielä 796, mutta sekin on hyvin laskusuunnassa. Kolmen viikon päästä katotaan taas. Ja omalle klinikalle kesäkuun puolessa välissä jälkitarkastukseen.

Huomenna töihin, josko tää paska nyt olis vihdoin ja viimein ohi. 

maanantai 16. toukokuuta 2011

No niinpä hyvinkin

Ei menny taaskaan ihan sillä tavalla kuin piti. Supistukset on jatkunut perjantaista asti, lauantai oli ihan hirveä päivä ja luulin että vähintäänkin kuolen. Aamulla menin polille ja sanoin että ei varmastikkaan oo kaikki ihan hyvin kun sattuu niin saatanasti vieläkin.
Ei kun selälleen pöydälle ja lääkäri ultraamaan, hihkasee hoitajalle että "soita äkkiä se toinen lääkäri paikalle". Iski lievä paniikki... No toinen lääkäri tuli ja värkkäsivät ja ronklasivat ja ultrasivat aikansa kunnes tuomioksi tuli se että istukkaa on jäänyt osa sisuksiin. Tänään vielä Cytotecia naamaan ja jos ei kivut helpota ja vuoto ala hiljentymään tästä tulvasta niin keskiviikkona kaavintaan. VOI VITTU SANON MINÄ! Täytyy tunnustaa että paukut alkaa olla aikalailla loppu, ei muuten yhtään haittais jos näistä helvetin supistuksista olis tulossa joku tuloskin (lapsi) mutta tämmönen turhan takia supistelu pistää kyllä vintin pimeeks....

No jotain hyvääkin kuitenkin... IHANAA LEIJONAT IHANAA!!!!!!! :)

lauantai 14. toukokuuta 2011

Tyhjennys

Jotain hyvää tässä kropassa vissiin on. Kävin eilen kuulemassa uusintaultrassa sen minkä jo tiesinkin, tyhjää täynnä ja pimeetä puolillaan. Mifegyne huuleen polilla ja Cytotecit laukkuun odottamaan sunnuntaita. Ehdinkin olla kotona muutaman tunnin kunnes ajattelin, että saattaa olla että nyt mua ehkä vähän sattuu mahaan... Ja sieltähän sitä alko tulla. Soittelin naistentaudeille, ja sanovat että varmuuden vuoks ottaa huomenna vielä Cytotecit alakautta jos tulee vaan tuhrua ja suun kautta jos vuotaa enemmänkin. 

Pärjäilin eilisen ihan hyvin kauratyynyn avulla, yöllä harkitsin hetken että oisin Panacodia ottanut mutta kipu helpotti jo ennen keittiöön ehtimistä. 

En tiedä oonko jotenkin tunnevammanen vai muuten vaan sekasin, mutta mä vaan odotan että tää olisi jo ohi. Ei tee oikeastaan edes pahaa, ei itketä. Vituttaa lievästi. Ehkä tässä viikon aikana ehti itkut itkeä ja surut surra, mun mielestä vuoden takaseen verrattuna tämä kerta on jotenkin helpompi. Kun siellä tosiaan ei ollut mitään, edes pienen pientä ihmisen alkua.

Kävin eilen polilta lähtiessä labrassa antamassa näytteen, oli ehkä maailman ihanin pieni poika istumassa isänsä kanssa odotusaulassa. Mua kun kutsuttiin nimeltä ja nousin ylös, poika vakavana tokas " Oo varovainen ja älä itke!" :)

Omalta klinikalta soittavat maanantaina kun keskustelevat lääkärin kanssa että millon meen jälkitarkastukseen sinne. Jos sitä lähtis nauttimaan auringosta parvekkeelle. Pidemmälle ei uskalla, jos alkaa vuotaa enemmänkin...

tiistai 10. toukokuuta 2011

Kiitos

Kiitos kaikille ihanista kommenteista, palaan asiaan kunhan tähän tulisi jokin päätös koko hommaan ja jaksaminen riittäisi muuhunkin kuin työntekoon, syömiseen ja nukkumiseen.

sunnuntai 8. toukokuuta 2011

Paska viikonloppu

Tänä aamuna tilanne taisi vihdoin iskeä tajuntaan. Heräsin kuudelta ja en voinut olla mitenkään päin, oli pakko nousta ylös kun tuntui että muuten tukehdun. Ajatukset risteili siellä ja täällä. Mietin että vaikka jatkaisimmekin hoitoja ja onnistuisimme heti ensimmäisellä yrittämällä, ei meillä silti olisi vielä vuoden päästäkään vauvaa. 

Mutta mehän ei jatketa. 

Järki sanoo että koska tämä kerta ei ilmeisesti ollut samanlainen kuin edellinen (silloin keskeytynyt keskenmeno, nyt tuulimuna), niin mahdollisuudet vielä onnistuneeseen raskauteen ovat ihan hyvät. Mutta kuka helvetti sitä jaksaa taas vuositolkulla veivata ja pettyä? Uuden raskauden alulle saamisessa meni nyt se 10kk, joten en vaan jaksa pettyä taas miljoonaa kertaa, mahdollisesti raskautua uudelleen ja pettyä taas.

Huomenna töihin. Ei riittäisi voimat siihenkään, mutta on pakko. Joka ikinen sentti ja euro tarvitaan. Olen ollut tuolla paikassa vasta alle kuukauden, joten palkkaa sairaslomapäiviltä en saa. Enää viisi yötä, ultra, lääkkeet ja tyhjennys. Helpottaakohan se sitten? Sen jälkeenkö voin hengittää taas helpommin? Ja milloin helvetissä tämä itsensä ja oman kehon syyttäminen loppuu?

Ehkä mä jaksan. Tai sitten katkean kahtia kuin laho puu. Aika näyttää.

perjantai 6. toukokuuta 2011

Eipäs kun...

... tuulimuna.

Sikiöpussi ja istukka löytyy, sikiövarjoa ei. Viikko kärvistelyä ja uusi ultra. Sitten tyhjennetään jos/kun (ja ilmeisesti tuo kun on lähempänä todellisuutta tässä tapauksessa) mitään ei vieläkään näy. 

Kyllä vaan jollain on helvetin kieroutunut huumorintaju. Lääkäri kertoi miten positiivisia asioitahan tässä nyt on. Olet raskautunut ja nuori vielä. Ei paljoa lohduttanut.

torstai 5. toukokuuta 2011

Enkeli

Toinen pieni lähtee viikonloppuna sinne missä edellinenkin pieni enkeli on.

5.5.2011 Keskeytynyt keskenmeno vol. 2

keskiviikko 4. toukokuuta 2011

tiistai 3. toukokuuta 2011

Neuvolaa odotellessa

Huomenna olisi eka neuvolakäynti. Suoraan sanottuna en hirveesti odota kyllä koko käyntiä. Haluaisin vaan ajan sille neuvolalääkärille jotta pääsisi kurkkimaan onko tuolla sisuksissa elämää.

Aloitin vaihteeksi työtkin ja ensimmäisen työpäivän jälkeen kotiin kävellessä vihlaisut alavatsalla oli aika törkeän kovat, yritän aina rauhoitella itseäni että kerran vuotoa ei tule niin pieni se siellä vaan raivaa tilaa itselleen. Heikkoa oloa ei ole vielä tällä viikolla esiintynyt, viime viikolla hävisin kerran tuijotuskilpailun pöntön kanssa. 

Toivottavasti tässä kaupungissa on useampi eri neuvolalääkäri, viimeisimmästä kerrasta jäi nimittäin niin "hyvät" kokemukset että jos neuvolalääkäri osoittautuu samaksi aion kieltäytyä hänen tekemästä ultrasta ja vaatia toista lääkäriä. Viimeksihän reilu vuosi sitten viikolla 10 lääkäri aloittaa koko käynnin sillä että kertoo oman mielipiteensä että hänestä on ihan turha juosta neuvolassa ennen viikkoa 12 kun suurin osa raskauksista keskeytyy viikolla 8. Ultratessaan ja huomatessaan ettei sykettä näy kertoi miten flunssa joka minulla sillä hetkellä oli, oli todennäköisesti yksi syy keskenmenoon ja miksi minun oli pitänyt se hankkia (Siis mitä vittua oikeasti? En ole kyllä ennen kuullut että varsinkaan kuumeeton flunssa aiheuttaisi keskenmenoja ja harvempi kai niitä tarkoituksella hankkii itselleen..). Ultran jälkeen lääkäri kertoi että minun pitää lähteä keskussairaalaan ja voisin mennä sinne vaikka bussilla kun kerroin että autoa ei ole käytössä. Lähetettä sairaalaan kirjottaessa lääkäri juoksi sata kertaa juomassa vettä toisessa huoneessa ja köhimässä kun ne tutkimuksessa käytetyt hanskat häntä niin kovasti yskityttää (arvatkaa kiinnostiko hänen yskänsä siinä vaiheessa?). Kokonaisuudessaan oli niin vittupää lääkäri että en ikinä koskaan milloinkaan halua edes tavata kyseistä henkilöä enää. Nimihän tietenkään ei jäänyt mieleen, toivottavasti neuvolan tiedoissa olisi se jotta voin kertoa jo valmiiksi että kyseisen henkilön luo en mene.

Ahdistuksen kourissa huomista odottaen....