Lääkäröintiä

Mahaan on isketty nyt 6 x 225 iu (?) Menopuria ja tänään oli eka folliultra. Molemmilla puolilla kolme n. 11-13mm solua. Jatketaan samalla lääkityksellä viikonlopun yli ja ensi viikolla pääsee inssiin. 

Tukilääkkeestä puhuttiin jo tässä vaiheessa ja unohdetaan se Gonapeptyl. Sillä on kuulemma saatu aikaan loistavia tuloksia, mutta mulle se ei jostain syystä sovi. Viimeksihän kun sitä käytettiin ehdin piinailla sen 11 päivää kunnes vuoto alkoi. Jatkossa (siis tässä vikassa inssissä) käytetään sit taasen Pregnyliä tukena. Sillä oon kerran jo raskaaksi tullut, niin kuulemma toivotaan että niin nytkin kävisi.

Voi kun mä niin toivon että sieltä tsemppais ainakin se kolme munasolua isommaks. Ois vähän paremmat onnistumismahdollisuudet. Lääkäri arveli että jopa neljä noista voisi kasvaa tarvittaviin mittoihin, mutta sanoi että hoito tehdään silti koska siitä ei nelosia tekemälläkään saa kuulemma. Kovasti se jaksaa uskoa vieläkin että raskaaksi tulen. Uskosinpa itsekkin.

Tein "tieteellisen" kokeen. Tässä hoidossa en ole käyttänyt minkäännäköisiä vippaskonsteja. Ei ole ollut käytössä b- eikä c-vitamiinit. Ei vehnänalkioöljyt, ei mitkään. Ja limakalvo oli silti sen 10mm. Paitsi nyt valehtelen, oonhan mä syöny tota Piimaxia. Onhan siinäkin jotain... Kuvittelen että se auttais tähän mun sulkakatoon kun tukkaa vaan tippuu. Ei oo vielä auttanu. Jospa sitä tulisikin raskaaksi ja sit alkais hiuksetkin tsempata kesää kohti? ;)

Toivossa on hyvä elää sano lapamato! Hauskaa ja toivottavasti lämmintä viikonloppua kaikille!

Palataanhan asiaan!

No niin. Eli nyt olisi tarkoitus lähteä testaamaan inseminaatiota viimeistä kertaa. Voihan hitto. Jännittää ihan älyttömästi jo valmiiksi. Olisin oikeastaan halunnut lykätä tämän inseminaation niin että se olisi tehty juuri ennen juhannusta ja klinikan kesätaukoa, mutta aloitan itse uudessa työssä toukokuussa ja alkuun minulla ei ole mahdollista saada sieltä vapaata ns. sisääntekemällä ja en haluaisi näistä hoidoistakaan siellä kertoa mitään ja toimitella lääkärintodistuksia poissaoloista.

Alkuvuosi on ollut tosi raskas. Eräs rakas ihminen lähipiirissäni nukkui pois, enkä jotenkin "ehtinyt" käsitellä asiaa kun olin tukena suuntaan jos toiseen ja yritin auttaa muita. Totaalinen romahdus tuli vasta hautajaisissa ,ja nyt olen kaivannut tätä ihmistä ihan kamalasti. Meillä oli vielä niin paljon suunnitelmia joita olisimme halunneet yhdessä toteuttaa, mutta emme koskaan ehtineetkään. 

Inseminaatio on siis tarkoitus suorittaa yksityisellä puolella ja samalla pyydän varmaan sieltä kaikki meidän hoitopaperit ja tutkimustulokset että voin toimittaa ne julkiselle puolelle jos tämä inseminaatio ei onnistu. Lupasivat harkita josko pääsisimme IVF:iin sitten ihan julkisella.

Ongelmia on oman terveydenkin kanssa ollut tosi paljon. Laihduin alkuvuodesta n.10kg ja sitten aloinkin sairastella, milloin oli keuhkoputkentulehdusta ja milloin mitäkin lenssua. Alkuvuodesta myös hiukset alkoi tipahdella päästä ja karvanlähtö on jatkunut aktiivisena vieläkin. Yritän olla stressaamatta asiaa, kampaajakin sanoi kuitenkin että uusia hiuksiakin siellä on päähän kasvamassa. Mutta onhan se hiustenlähtö aika iso asia näin naisena. Ehkä se rauhoittuu jossain vaiheessa? Tai sitten mennään peruukkiostoksille. Kaipa tuota maailmassa on isompiakin murheita.

Vuotoa odotellaan alkuviikosta ja siitä se sitten lähtee. Menopuria nahkaan ja folliultraan!

Asiaa tyhjästä

Täällä ei olla edetty hoitojen kanssa mihinkään suuntaan. En edes ole soitellut klinikalle ja kertonut että meillä on menossa nyt joku "luova tauko". En edes tiedä mikä tämä nyt on itsekkään. Varmaan kolmenkympin kriisi? Viime aikoina olen nimittäin tullut ja mennyt aikalailla paljon. Olen lähtenyt viikonlopuiksi ystävättärien luo ja ollaan juostu baareissa samalla tavalla kuin nuorina tyttöinä.

Kaikki kyllästyttää, hoidoissa ravaaminen, jatkuvat pettymykset. Olen pikkuhiljaa löytänyt takaisin itsestäni sen ihmisen joka olin ennenkuin kaikki tämä lapsettomuus-hoidot-keskenmenot-rumba alkoi. Ja minä pidän siitä itsestäni sen verran, että tämä tauko saa nyt venyä varmaan kesän yli. Silloin on tiedossa mahdollisesti paikkakunnan vaihto ja uudet haasteet työelämässä. Kyllähän siihen mahtuisi yksi raskauskin... Ja lapsi.

Ehkä suojelen itseäni siltä, että meille on tosiaan annettu mahdollisuuksiksi enää se yksi inssi ja sitten pitäisi mennä taas järeämpiin hoitoihin. Mutta ei kai tässä kiire ole, valmiissa maailmassa? Ehkä tämä päänselvittely tekee todellakin ihan hyvää. Tällä hetkellä se ainakin tuntuu siltä.

Hoitotaukoa

Ei lähdetty heti uuteen hoitoon, vaan odotellaan nyt rauhassa ja katsoo milloin siltä tuntuu. Ehkä keväällä sitten? Se on enää yks inssi ja sitten IVF. Toivottavasti sinne asti ei tarvitse mennä.

Lähipiiristä on tullut ihan hirveitä uutisia, ei edes pysty tänne kirjoittamaan jos joku vaikka tunnistaa itsensä tai jonkun toisen. Mutta sanotaanko nyt näin että jonkin verran ottaa pannuun että itse ei pysty lapsia saamaan (ainakaan helpointa tietä) ja toiset jotka niitä saa ja sikiää melkeinpä kalsareita katsomalla ei arvosta sitä mitä on sitten yhtään. Siihen kun lisätään vielä parin perheenjäsenen vakavat sairastumiset niin ei tää vuoden alku oo ihan putkeen menny. 

Uuden vuoden tinoistakin tuli tähän perheeseen niin outoja kuvia että huh! :D Minä sain omasta mielestäni enkelin, mutta miehen mielestä se oli vauva :D Mutta miehen tinasta oltiin yhtämieltä... lihava mies. Joten mitä me tästä voimme päätellä?... Ei sitten yhtään mitään :)

Lätinää

En oikein edes tiedä mistä alottaa ja kirjottaa. Ja silti päässä on miljoonia ajatuksia ja hajatuksia.

Oon miettiny monesti nyt lähiaikoina sitä, että mä en osaa kuvitella meille vauvaa. Tuo kuullosti ehkä vähän väärältä, en tarkota ettenkö osais kuvitella meitä isänä ja äitinä vaan sitä että en sillä tavalla "sieluni silmin" nää sitä tilannetta. En usko kuitenkaan että se tarkottaisi mitään. Pahaa ainakaan.

Oon ollut viime päivät ihan kauhean rauhallinen, en oo epätoivonen. Sellanen reilu vuosi sitten koettu ylitse vyöryvä suru-osio on puuttunu tästä raskaudesta ja keskeytyksestä kokonaan. Sen yhden ainoan illan kun saatiin tietää että erittäin todennäköisesti kyseessä on tuulimunaraskaus istuin, itkin, raivosin ja kirosin kaikki alimpaan helvettiin. Mä en oikeasti tiedä mistä tollanen rauha on tullut. Tietysti mietin kaikkea mahdollista maan ja taivaan väliltä ja jännitän jälkitarkastusta, mutta silti olo on ihmeen hyvä. 

Töissä tunnelma on jotenkin nihkeä, luulisin että eräs työtoverini odottaa neljättä lastaan ja on siksi käyttäytynyt minua kohtaan tosi oudosti viimeiset viikot. Kun töissä varmaan jokainen tietää tämän meidän tilanteen. En tiedä silti miksi tuo työtoveri olisi niin hönö että välttelisi minua vain tuosta syystä, sillä tuleehan raskaus joka tapauksessa minunkin tietooni jossain vaiheessa.... Tiedäppä häntä. Olkoon omissa oloissaan, enpä tuolla työpaikalla muutenkaan niin hirveästi kenekään kanssa kaveeraa.

Toinen jännitysmomentti ensi viikossa on se että meille tulee vieraita. Vauvavieraita. Ihan pienen pieni vauva ja vähän isompi taapero. Toisaalta on ihanaa nähdä vanhoja ystäviä ja heidän jälkikasvuaan, mutta myönnän että toisaalta kun ajattelen asiaa alkaa hieman rintaa puristaa.

Vauvavieraista puheen ollen, puhuttiin juuri miehen kanssa siitä että entäs jos se vauva itkee ja huutaa ihan koko ajan samalla tavalla kuin meidän naapurin vauva.... Katsottiin toisiamme ja revettiin nauruun. Molemmilla oli nimittäin sama ajatus päällimmäisenä. Miehen sanoin "kyllähän se nyt vituttas". Meillä on vissiin jotenkin kieroutunut huumorintaju kun naureskellaan tollaselle mehalutaanlapsienemmänkunmitäänmuutamailmassamuttakyllätoistenvauvojenjalapsienjatkuvahuutovituttaa-läpälle.

Päättömän vuodatuksen loppuun vielä tunnustus. Tuli työviikko päätettyä lähibaariin ,enkä muuten varmaan muistanut että edellisestä tuopista on kulunut jo hyvä tovi eikä sitä kannattaisi ihan kaksin käsin ottaa. Seuraavan päivän tukkakipu ja pöntön halailu kyllä muistutti taas siitä että ehkä tuo kuppilassa juokseminen ei oo enää mun juttu. Oli ehkä joskus vuosia sitten, sillon sitä vielä jaksoi. Nyt menee vähintään koko viikonloppu yhdestä illasta toipuessa.

Toivottavasti kesä tuo tullessaan mukavia asioita ja hyviä uutisia. Toivossa on hyvä elää....