perjantai 14. tammikuuta 2011

Loppu?

En enää yksinkertaisesti jaksa jatkaa tätä pettymysten suoraa. Aika ottaa tauko joka voi kestää joko muutaman kuukauden tai sitten koko loppuelämän, kuka tietää.
Henkisesti tää on ollu viime aikoina niin saatanan rankkaa jostain syystä että paukut on ihan loppu. En ymmärrä mistä revin edes energian töihin ja kaikkeen muuhun mitä arjen pyörittämiseen kuuluu. Sitä siis testaamaan seuraavaksi ja suunta kohti työpaikkaa...

tiistai 11. tammikuuta 2011

Voihan vee

Ei kasvua. Vittu. Uus ultra seuraavan 3 piikin jälkeen,mut odotukset ei oo kovat. Helvetin helvetti!

lauantai 8. tammikuuta 2011

Ultrapäivitys

Folliultrassa näkyi toisella puolen kaksi 10mm ja toisella puolen yksi 8mm solu. Limakalvokin oli 7mm. Ensi viikolla tarkastetaan tilanne, lääkäri sanoi että voidaan tehdä hoito loppuun asti myös kahdella munasolulla koska tämä on jo meidän seitsemäs ovulaation induktio ja tuloksia halutaan tapahtuvaksi. Lääkäri oli oikein mukava, ei ehkä oltu ihan samalla aaltopituudella mutta kyllähän tuolla voi kävästä jos muille lääkäreille ei satu aikoja saamaan.
Maha on mustelmaisempi kuin ikänä ja vielä pitäisi jaksaa tökkiä. Toivotaan nyt että siellä se kaksi kasvaa huikeisiin mittoihin ja ens viikolla päästään irrottelemaan ne ja heiluttelemaan peittoja! En sitten tiedä onko tuossa yhtään parempi mahdollisuus onnistua jos irtoaa kaksi munasolua, toivottavasti....

keskiviikko 5. tammikuuta 2011

Pelkoa

Folliultra lähestyy ja pelko persuuksissa kasvaa. Lääkäri on taas uusi tuttavuus ja googlettelinkin herraa ja kaikki keskustelut mitä löysin ylisti häntä tosi hyväksi tyypiksi, saappa nähdä. Toivotaan jotta näin on.
Oon pohtinu ja vääntäny ja kääntäny et mikä hitto tässä tökkii että onnistumista ei millään tule. Joulukuussa -09 tehtiin aukiolotutkimus, alotettiin Femar ja sitten Puregon ja plussa pärähti tammikuussa -10. Nyt aattelinkin udella lääkäriltä (sikäli mikäli se ei siis ole ihan kuspää ) että onko mahdollista että siellä olisi joko tullut keskenmenon jälkeen joku tukos jonnekkin päin johtimia, tai että siellä on aina ollutkin tukos mikä viimeksi aukesi siinä aukiolotutkimuksessa...? Ja viimeisimmässäkin kierrossa olen ihan varma että ovuloin, kivut oli hirveät (liekkö sekään normaalia?), makasin kaksinkerroin sängyssä ja valitin ääneen. Ja kipukynnys ei yleisesti ottaen ole mikään kamalan alhainen... Ja tissit kipeyty taasen, niinkun aina ovuloidussa kierrossa. Eli jos onnistuminen jää vaan kiinnittymisestä kiinni? Eikös kiinnittymistä tukemaan käytetä ainakin joissain tapauksissa Lugesteronia? Äh, en tiedä. Huomaa että on ollu töissä hiljasempaa ja on ollu LIIKAA aikaa ajatella ja väännellä kaikkea. Hitto, oon valmis vaikka päälläni seisomaan kaks viikkoa jos siitä on jotain hyötyä. Kun vaan onnistuttais.
Oon potenu myös huonoo omatuntoo siitä että vedän Panadolia nyt tasasen tappavaan tahtiin, kun pää on niin pirun kipeä. Kuvittelen että se surkastuttaa mun limakalvoa, ja ei myöskään follit kasva... Samoin syytän itteäni joulukiloista, jotta niitäkin kun tuli niin siksikään follit ei tietenkään kasva ja annosta joudutaan 100yksiköstä lisäämään ainakin johonkin 600yksikköön per päivä. Niinpä niin.
Ei päätä ei häntää (tässäkään) postauksessa, mutta näillä mennään. Jos sitä tekis vielä kuus (????!!!!) tuntia töitä ja lähtis kotio stressaamaan tulevaa.