Jotain hyvää tässä kropassa vissiin on. Kävin eilen kuulemassa uusintaultrassa sen minkä jo tiesinkin, tyhjää täynnä ja pimeetä puolillaan. Mifegyne huuleen polilla ja Cytotecit laukkuun odottamaan sunnuntaita. Ehdinkin olla kotona muutaman tunnin kunnes ajattelin, että saattaa olla että nyt mua ehkä vähän sattuu mahaan... Ja sieltähän sitä alko tulla. Soittelin naistentaudeille, ja sanovat että varmuuden vuoks ottaa huomenna vielä Cytotecit alakautta jos tulee vaan tuhrua ja suun kautta jos vuotaa enemmänkin.
Pärjäilin eilisen ihan hyvin kauratyynyn avulla, yöllä harkitsin hetken että oisin Panacodia ottanut mutta kipu helpotti jo ennen keittiöön ehtimistä.
En tiedä oonko jotenkin tunnevammanen vai muuten vaan sekasin, mutta mä vaan odotan että tää olisi jo ohi. Ei tee oikeastaan edes pahaa, ei itketä. Vituttaa lievästi. Ehkä tässä viikon aikana ehti itkut itkeä ja surut surra, mun mielestä vuoden takaseen verrattuna tämä kerta on jotenkin helpompi. Kun siellä tosiaan ei ollut mitään, edes pienen pientä ihmisen alkua.
Kävin eilen polilta lähtiessä labrassa antamassa näytteen, oli ehkä maailman ihanin pieni poika istumassa isänsä kanssa odotusaulassa. Mua kun kutsuttiin nimeltä ja nousin ylös, poika vakavana tokas " Oo varovainen ja älä itke!" :)
2 kommenttia:
En nyt oikein osaa mitään muuta sanoa, kuin että Todella Paljon jaksamista Teille molemmille *halaus*
Voi että. :( Paljon jaksamisia sinne ja onnea tulevaisuuteen!
On tämä kyllä niin vittumaista.
Lähetä kommentti