torstai 29. huhtikuuta 2010

Vihdoinkin

Tulihan ne menkat sieltä! Stressi hieman helpottaa kun tietää että hoito taas etenee. Näistä Femareista kyllä tulee hirveä päänsärky, mutta mitäpä sitä ei kestäisi jos tuloksena olisi vihdoinkin se oma pieni? :)
Maanantaina alkaa piikitykset ja loppuviikosta ultrataan ja toivotaan että sinne olisi se yksi johtofolli kehittynyt!

maanantai 26. huhtikuuta 2010

Odottelua

Jaaha, ja silloin kun sitä toivomalla toivoo että menkat saapuisivat niin aivan varmasti ne ei tule. Terolut-kuuri loppui viime torstaina ja tietoakaan tai tuntemustakaan siitä että vuoto alkaisi ei ole. Stressaa aika tavalla, mutta ei kai tälle mitään voi.
Alkanut muutenkin pyöriä päässä taas vaan kuuden viikon takainen painajainen. Tv tunkee koko ajan jotain Clearblue tai Libero mainosta ja Facebook tulvii kavereiden raskausuutisia. Minunhan tässä pitäisi olla myös samassa tilanteessa, vaan enpäs olekkaan. Jostain syystä kuuluimme sitten varmaan siihen epäonniseen 10% joiden raskaus ei jatku normaalisti vaikka viikolla 7+0 varhaisultrassa sydän sykkikin ahkerasti. Joka yö vieläkin näen painajaisia siitä kun neuvolalääkäri ronkkii aikansa ultran kanssa ja itse kysyn sitten kun nään liikkumattoman pienen ruudulla että "Onko kaikki ihan hyvin?" ja siitä se alamäki sitten taas alkaa uudelleen. Helpottaakohan se tuska koskaan täysin? Toivotaan. Ainakaan nämä ns. lähimmäisten "Onneksi se ei ollut vielä sen pidemmällä", "Olette vielä nuoria, onhan teillä aikaa" lätinät eivät hirveästi oloa helpota.
Voi Täti Punainen, etkö voisi jo tulla?????

sunnuntai 25. huhtikuuta 2010

Aloitus

Tulihan se vihdoin se aika kun tuntuu että olisi parempi jakaa ajatuksiaan nimettömänä mahdollisten kanssasisarten kanssa kuin pyöritellä niitä yksin päässään.
Joten vähän taustoista... Naimisissa oleva, 25+ nainen, lapsettomuutta takana kohta kolme vuotta (siis siitä kun yritys aloitettiin) ja marraskuussa 2009 hakeuduimme viimein lapsettomuustutkimuksiin yksityiselle klinikalle. Yksityisen klinikan valintaan johti lähinnä se, että kotikaupungissamme olemme yleisesti ottaen olleet todella pettyneitä terveydenhuoltoon vaivassa kuin vaivassa.
Tutkimuksissa allekirjoittaneelta löydettiin pco, ja joulukuussa alkoi ensimmäinen yrityskierto kaavalla Terolut-Femar-Puregon.Julkaisuasetukset Ja tästä päästiinkin jopa niin pitkälle että sain kasvatettua yhden johtofollin joka sitten Pregnylillä irroitettiin tammikuussa. Tammikuun lopussa testasin plussan raskaustestiin ja maaliskuun puolessa välissä neuvolalääkäri sanoi ne lohduttomat sanat " Täällä ei sydämen sykettä näy." Siitä sitten lääkkeellisen tyhjennyksen ohjeiden, pillereiden ja suunnattoman surun kanssa kotiin. Jotenkin siitä "selvittiin" ja nyt napsin toista Terolut-kuuria, jotta saataisiin kuukautiset taas tulemaan. Siitä sitten alkaa taas tuo tuttu Femar-Puregon-kierros ja seurantaultrat.
Usko ei ole tällä hetkellä kovin korkealla, jotenkin sitä ei uskalla vain luottaa ja olla yhtä positiivisella mielellä kuin oma mies ja oma lapsettomuuslääkärimme on. Ja suurin pelko ehkä kuitenkin liittyy siihen että jos saamme jollakin ihme keinolla taas raskauden alkamaan, niin päättyykö se myöskin samalla tavalla? Sitä en enää kestäisi....