Olo on ihan täysin tyhjä ja turta. Tänään kävin polilla valittamassa vatsakipuja ja ihmettelemässä sitä kun vuotoa ei perjantaisen jälkeen ole tullut lainkaan. No eihän sieltä tietenkään kaikki voinut tulla spontaanisti pois, vaan huomenna vedän neljä Cytotecia. Perjantaihan oli ihan katastrofaalinen. Tulin töistä kotiin ja aloin vuotaa verta. Ensin vähän, ajattelin että kyllä se siitä rauhoittuu. Nousin sohvalta ylös vessaan ja sitten sitä mentiin. Verta oli ihan joka paikassa. Mies soitti ambulanssin ja hirveää kyytiä sairaalaan.
En suostunut jäämään osastolle. Mitä hyötyä siitä olisi ollut? Mies yksin kotona ja minä siellä pallovatsojen keskellä. Ei kiitos.
2 kommenttia:
Oon monta päivää miettiny miten voisin lohdutta, mitä sanoa. Mutta en keksi mitään fiksua. Ei tohon ole sanoja.
Mä olen niin pahoillani sun puolesta. Teidän puolesta. Ihan per***stä koko homma.
Kai mä vaan haluun sanoa että olet mielessäni ja toivon parempia aikoja. Koittakaa jaksaa.
Kiitos.
Päivä kerrallaan. Pakkohan tämän joskus on iloksi muuttua. Kovasti ainakin yritän siihen uskoa.
Lähetä kommentti