keskiviikko 25. huhtikuuta 2012

Inssi nro. 5

Tissit on ollut hullun kipeät jo viikon verran ja luulin että nyt kyllä inssi myöhästyi ja solu on lähtenyt jo liikkeelle, vaan eipä ollutkaan.

Eli siellähän pötkötteli oikealla ainakin kaksi yli 20mm solua, toinen taisi olla 24mm ja toinen 21mm. Vasenta puolta ei tarkemmin mittailtu, mutta sielläkin kuulemma oli muutama potentiaalinen. Aika riskillä nyt kuulemma mennään, mutta on sitten paremmat mahdollisuudet onnistuakkin. Kotiin tulomatkalla tais jotain alkaa tapahtua tuolla oikealla kun oon nyt ollu aika hiton kipeä, vai liekkö sitten siitä ronkkimisesta kun katetri ei taas meinannut ihan ekalla nykäsyllä löytää perille.Tiedäppä häntä.

Voi että mä niin toivon ja pidän täällä varpaitakin ristissä että onnistuttaisiin nyt. Yritän pitää jalat maan tasalla ettei tule parin viikon päästä pettymystä (ihan kun sitä ei silti romahtaisi). Vähän vaikeampi homma kun meinaa tuo pää lähteä liitämään pilvissä ja haaveilee jo kaksosista... :D Kyllä sitä ihminen on pölhö!

Ja tukena toimii tälläkin kertaa Pregnyl 2500IU x 2. Lugeja aletaan työntää tavaraan sitten jos onnistutaan sen pari kertaa päivässä, ja tässä tapauksessa käytetään myöskin Primaspania. Mutta en uskalla edes ajatella vielä noin hienoa lopputulosta...

Ja ihan unohtui, 49miljoonaa uijaa lähti tavoittelemaan pääpalkintoa :)

perjantai 20. huhtikuuta 2012

Lääkäröintiä

Mahaan on isketty nyt 6 x 225 iu (?) Menopuria ja tänään oli eka folliultra. Molemmilla puolilla kolme n. 11-13mm solua. Jatketaan samalla lääkityksellä viikonlopun yli ja ensi viikolla pääsee inssiin. 

Tukilääkkeestä puhuttiin jo tässä vaiheessa ja unohdetaan se Gonapeptyl. Sillä on kuulemma saatu aikaan loistavia tuloksia, mutta mulle se ei jostain syystä sovi. Viimeksihän kun sitä käytettiin ehdin piinailla sen 11 päivää kunnes vuoto alkoi. Jatkossa (siis tässä vikassa inssissä) käytetään sit taasen Pregnyliä tukena. Sillä oon kerran jo raskaaksi tullut, niin kuulemma toivotaan että niin nytkin kävisi.

Voi kun mä niin toivon että sieltä tsemppais ainakin se kolme munasolua isommaks. Ois vähän paremmat onnistumismahdollisuudet. Lääkäri arveli että jopa neljä noista voisi kasvaa tarvittaviin mittoihin, mutta sanoi että hoito tehdään silti koska siitä ei nelosia tekemälläkään saa kuulemma. Kovasti se jaksaa uskoa vieläkin että raskaaksi tulen. Uskosinpa itsekkin.

Tein "tieteellisen" kokeen. Tässä hoidossa en ole käyttänyt minkäännäköisiä vippaskonsteja. Ei ole ollut käytössä b- eikä c-vitamiinit. Ei vehnänalkioöljyt, ei mitkään. Ja limakalvo oli silti sen 10mm. Paitsi nyt valehtelen, oonhan mä syöny tota Piimaxia. Onhan siinäkin jotain... Kuvittelen että se auttais tähän mun sulkakatoon kun tukkaa vaan tippuu. Ei oo vielä auttanu. Jospa sitä tulisikin raskaaksi ja sit alkais hiuksetkin tsempata kesää kohti? ;)

Toivossa on hyvä elää sano lapamato! Hauskaa ja toivottavasti lämmintä viikonloppua kaikille!

torstai 5. huhtikuuta 2012

Palataanhan asiaan!

No niin. Eli nyt olisi tarkoitus lähteä testaamaan inseminaatiota viimeistä kertaa. Voihan hitto. Jännittää ihan älyttömästi jo valmiiksi. Olisin oikeastaan halunnut lykätä tämän inseminaation niin että se olisi tehty juuri ennen juhannusta ja klinikan kesätaukoa, mutta aloitan itse uudessa työssä toukokuussa ja alkuun minulla ei ole mahdollista saada sieltä vapaata ns. sisääntekemällä ja en haluaisi näistä hoidoistakaan siellä kertoa mitään ja toimitella lääkärintodistuksia poissaoloista.

Alkuvuosi on ollut tosi raskas. Eräs rakas ihminen lähipiirissäni nukkui pois, enkä jotenkin "ehtinyt" käsitellä asiaa kun olin tukena suuntaan jos toiseen ja yritin auttaa muita. Totaalinen romahdus tuli vasta hautajaisissa ,ja nyt olen kaivannut tätä ihmistä ihan kamalasti. Meillä oli vielä niin paljon suunnitelmia joita olisimme halunneet yhdessä toteuttaa, mutta emme koskaan ehtineetkään. 

Inseminaatio on siis tarkoitus suorittaa yksityisellä puolella ja samalla pyydän varmaan sieltä kaikki meidän hoitopaperit ja tutkimustulokset että voin toimittaa ne julkiselle puolelle jos tämä inseminaatio ei onnistu. Lupasivat harkita josko pääsisimme IVF:iin sitten ihan julkisella.

Ongelmia on oman terveydenkin kanssa ollut tosi paljon. Laihduin alkuvuodesta n.10kg ja sitten aloinkin sairastella, milloin oli keuhkoputkentulehdusta ja milloin mitäkin lenssua. Alkuvuodesta myös hiukset alkoi tipahdella päästä ja karvanlähtö on jatkunut aktiivisena vieläkin. Yritän olla stressaamatta asiaa, kampaajakin sanoi kuitenkin että uusia hiuksiakin siellä on päähän kasvamassa. Mutta onhan se hiustenlähtö aika iso asia näin naisena. Ehkä se rauhoittuu jossain vaiheessa? Tai sitten mennään peruukkiostoksille. Kaipa tuota maailmassa on isompiakin murheita.

Vuotoa odotellaan alkuviikosta ja siitä se sitten lähtee. Menopuria nahkaan ja folliultraan!