tiistai 28. joulukuuta 2010

Kyläilyä

Ja niinhän se taas valitettavasti meni että tuttuakin tutumpi täti saapui porhaltaen näin uuden vuoden kunniaksi tänään heti aamusta kylään. Oltiinkin jo päästy niin pitkälle kuin piinapäivään numero 15.
Nyt on paukut aika vähissä niin sanotusti, haluan lapsen enemmän kuin mitään muuta mutta miten nämä jatkuvat pettymykset jaksaa? Tämä tuntuu jo suoranaiselta vittuilulta että ensimmäinen ovulaation induktio ikinä toi mukanaan plussan, ja siitä eteenpäin ollaan negailtu ja vuodettu. Voi perse.
Tulin töihinkin pari tuntia liian aikaisin kun ei huvittanut kotona istua katselemassa miten unelmat taas valuu pois. Ja hiton klinikka kun se aukeaa vasta maanantaina... Sinne soitto on aina saanut jotenkin mielen toiveikkaammaksi, näin ensimmäisenä kiertopäivänäkin. Plussailusta olin jo melko varma (mitä ei vissiin ikinä pitäisi olla), näin pitkälle piinapäivissä ei olla päästy naismuistiin, tissit jatkoi kipuilua tähän aamuun asti ja lämmötkin oli mukavasti koholla 36,9. Noh, nega mikä nega. Ei se siitä muuksi muutu.

tiistai 7. joulukuuta 2010

Ei vieläkään

Ensimmäinen ultra oli ja meni, tulos : hiton hyvä limakalvo, mutta ei kasvaneita folleja. Toinen ultra oli tänään ja tuloksena sama : helevetin hyvä limakalvo, vaan ei folleja.
Annostusta nostettiin 75 yksiköstä Puregonia, 100 yksikköön Puregonia. Seuraava ultra ensi viikolla. Tähän mennessä olen siis pistellyt jo tota Puregonia 75 x 7 ja siihen tulee sitten päälle vielä 100 x 6... Voihan vee, mikä mun munia vaivaa kun ne ei suostu kasvamaan?  Ihan toivoton olo, flunssakin iski oikein kunnolla, ei kuulu suusta kun pihinää. Eipä tuo ihmekkään ole, kun noina ultrapäivinä on päivällä ollut pituutta ihan kiitettävästi ja väsyneenä ja kylmissään sitä sairastuu helpommin.  Mikä hitsi noita munasarjoja sitten voi vihloa kun ei siellä kerran mitään kehitystä tapahdu? Ottivat jonkun estrogeeni (tms. ) verikokeenkin viimeksi, ja tulokset eivät olleet täksi päiväksi vielä tulleet, sanoi että soittelevat perään tänään jos siinä ilmaantuu jotain uutta ja mullistavaa. En kyllä tiedä mitä siinäkin voisi näkyä? Se että en voikkaan enää ikinä kehitellä hienoja folleja koska olenkin mies????  Blääh, kaikki ihmeellinen jorina pistetään sitten flunssan piikkiin....
Tätä rumbaa nyt kuulemma jatketaan niin kauan annosta pienesti nostamalla kun ne follit suostuu kasvamaan. Voi että kun tajuaisivat typerät munat tsempata ensi viikkoon mennessä.... Yleisesti olo on ollut muutenkin ihan paska, kippasin elämästäni keväällä (kuukaus oman keskenmenon jälkeen) miehen sukulaistytön joka paukautti olevansa raskaana. Ei olla ikinä oltu mitään läheisiä ja ennen kun minä ilmeistyin mieheni elämään ei tämä tyttö pitänyt ikinä mitään yhteyttä mieheeni, muutaman kerran nähtiin parin vuoden sisään ja jotenkin keväällä tuon raskausuutisen jälkeen keitti. Likka tiesi meidän hoidoista/keskenmenosta ja silti onnistui niin hiton tökerösti paukauttamaan omat uutisensa että tuntui kuin joku olisi tunkenut puukon varsi edellä sydämeen. Ilmoitin hänelle ihan ystävällisesti että valitettavasti en pysty tässä tilanteessa olemaan hänen kanssaan tekemisissä (okei, voin joidenkin mielestä olla ihan kusipää mutta tän lapsettomuustaipaleen aikana on oppinut että se olen minä itse josta minun pitää välittää eikä miellyttää kaikkia muita ympärillä olevia) ja tyttö vetäisi siitä herneen niin syvälle jotta. Lähetteli minulle kevään ja kesän aikana tekstiviestejä/sähköposteja/kirjoitteli facebookissa miten lapsellinen ja inhottava ihminen minä olen.. Sitten syksyllä tämä hetkeksi rauhoittui kunnes... Alkoi taas alusta. Siellä se on vieläkin sähköpostiluukussa odottamassa avausta... Taidan deletoida edes avaamatta.
"Minä olen katkera kusipää, kuka teki minusta tälläisen???"....

keskiviikko 1. joulukuuta 2010

Tästä se lähtee

Piikki nro 1 lyöty vatsaan ja jo piikki nro kolmosen jälkeen ultraan perjantaina. Ultra on siks noin aikaseen, kun viimeksi sieltä ei löytynyt kun tod.näk irronnut munasolu seitsemän piikin jälkeen.
Hirveetä kikkailua on vaan tää lääkärikäyntien ja töiden sovittaminen, piikittelyn ja työssäkäynnin sovittaminen ja kaikki. Toivottavasti hermot ei pahasti petä töissä. Lähimmälle esimiehelle on ollut hieman pakko kertoa näistä hommista, toivottavasti se nyt tajuaa antaa mulle omaa tilaa ja aikaa eikä utele koko ajan jotain... Kun en halua mielelläni kertoa positiivisistakaan jutuista kenellekkään. Eikä tarvitsekkaan.
Nyt vaan kaikki toiveet kohti yläkertaa (ja vaikka myös sitä joulupukkia) että tämä kerta on se kerta kun saadaan plussa testiin ja oma nyytti 9kk kuluttua syliin!!!