Turhaa lässytystä

Eipä noita kuukautisia ole kuulunut vieläkään, ja tuskinpa kuuluukaan. Tämä on kuitenkin jo kp 32, ja ikinä ei ole näin kauaa kestänyt Teroluttien lopettamisesta vuodon alkuun.

Tosi kiva viikonloppu varmaan tulossa kun miettii ja pohtii vaan koko ajan että mikä on mennyt vikaan. Alavatsa ja nivus(?)kivut on välillä vähän turhankin napakoita ja tissit on niin pirun kipeet. Raskaana en kuitenkaan ole, testattu sekä eilen että tänään. Omassa pienessä (no okei, ei valehdella, isohan tuo lienee) päässä olen kehitellyt teorioita.

Teoria A) Mulla on joku karmiva syöpä tai muu kasvain iskeny vatsaan ja noi kivut johtuu siitä.

Teoria B) Ovulaatio onkin iskenyt (pco:sta ja ovuloimattomuudesta huolimatta) joskus 23.8 jälkeen kun sillä viikolla aloin vuodella sellasta venyvää kirkasta limaa ja se raskaus  ei siis tietystikkään testeissä vielä näkyisi.

Teoria C) Mulla on alkanu vaihdevuodet! Kaksvitosena, ei kai se ny mikään ihme oo?

Teoria D) Tänä vuonna on jo niin paljon paskaa satanu niskaan, että joku on päättäny et pistetääs ton pariskunnan elämää vielä sotkuun ihan huolella ja tuhotaan niiden kaikki lisääntymissuunnitelmat.

Noh, tiistaina tohtorille kylmä hiki otsalla ultrattavaks ja sittenhän sen tietää. Onpahan taas vaan pitkä aika odoteltavaks, onneks sentään mies on vapaalla viikonlopun ja lähtee jopa tohtoriinkin mun kanssa. Vielä kertaakaan oikeastaan näiden hoitojen aikana tämä lapsettomuus ei ole meidän välejä kiristänyt (paitsi kun Puregon-huuruissani olen itkenyt, raivonnut ja huutanut kaikista tosi järkevistä asioista ukolle), mutta nyt on huomattu pienoinen viileneminen tunnelmassa.

PS!  Tänään kaappeja siivotessani kaivoin vanhan äitiyskortin esiin ja ensimmäistä kertaa pollaitkua vääntämättä pystyin katsomaan ultrakuvatkin. Ei sitä koskaan unohda, mutta kyllä se näköjään se tuska ja kipu sydämmessä helpottaa vaikka kaipaus onkin suuren suuri...