Ja niinhän se taas valitettavasti meni että tuttuakin tutumpi täti saapui porhaltaen näin uuden vuoden kunniaksi tänään heti aamusta kylään. Oltiinkin jo päästy niin pitkälle kuin piinapäivään numero 15.
Nyt on paukut aika vähissä niin sanotusti, haluan lapsen enemmän kuin mitään muuta mutta miten nämä jatkuvat pettymykset jaksaa? Tämä tuntuu jo suoranaiselta vittuilulta että ensimmäinen ovulaation induktio ikinä toi mukanaan plussan, ja siitä eteenpäin ollaan negailtu ja vuodettu. Voi perse.
Tulin töihinkin pari tuntia liian aikaisin kun ei huvittanut kotona istua katselemassa miten unelmat taas valuu pois. Ja hiton klinikka kun se aukeaa vasta maanantaina... Sinne soitto on aina saanut jotenkin mielen toiveikkaammaksi, näin ensimmäisenä kiertopäivänäkin. Plussailusta olin jo melko varma (mitä ei vissiin ikinä pitäisi olla), näin pitkälle piinapäivissä ei olla päästy naismuistiin, tissit jatkoi kipuilua tähän aamuun asti ja lämmötkin oli mukavasti koholla 36,9. Noh, nega mikä nega. Ei se siitä muuksi muutu.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti